Tukipiste-blogi. Katsaus vajaakuntoisen ihmisen arkeen ja elämänhallintaan.

perjantaina, lokakuuta 26, 2007

LOPULTAKIN ENSIMMÄINEN PÄÄTÖS

Tänään sain postissa kirjeen, jossa vakuutusyhtiö myönsi minulle määräaikaisen eläkkeen, elikkä tämän kuntoutustuen.

Muutoksenhakulautakunta oli minulle tästä ilmoittanut toukokuussa, että olen oikeutettu saamaan kuntoutustukea ajalla 20.3.2006–30.6.2007.

Tämä hakemus oli laitettu tammikuussa 2007 eläkkeensaajan muutoksenhakulautakunnalle.

ELÄKKEEN MAKSU SAIRAUSPÄIVÄRAHAOIKEUDEN JÄLKEEN

Kuntoutustukeni alkaa sairauspäivärahaoikeuden jälkeen.

Tämä tarkoittaa sitä, että yli kahdeksan kuukautta, työeläkeasioiden muutoksenhakulautakunnan antamasta eläkepäätöksestä menee sairauslomana, jolloin sain sairausajan palkkaa työnantajalta ja sen jälkeen Kelan sairauspäivärahan.

1.12.2006 alkaa kuntoutustuen maksuaika, päättyen 30.6.2007.

Heillä on siellä eläkevakuutuksessa seuraava hakemus, jonka kirjoitti kuntoutuslaitos huhtikuussa 2007 siellä ollessani Minulle se tuli muistini mukaan toukokuussa. Lähetin sen heti muutoksenhaku lautakuntaan.

Tässä hakemuksessa haetaan eläkettä 1.7.2007 alkaen vuoden loppuun.

Soittaessani sinne syyskuun alussa sain kuulla, että he laittavat tämän edellisen ensin valmiiksi ja sen jälkeen tekevät pikaisesti seuraavan päätöksen.

Toivottavasti se tulee ennen vuoden loppua, ettei mene ensivuoden puolelle.

ELÄKERAHOISTA POIS TOISILLE KUULUVAT

Heti saatuani muutoksenhakulautakunnalta tiedon, että tulen saamaan takautuvasti eläkettä, ilmoitin siitä liittooni. Ilmoitin sähköpostilla tälle asioideni käsittelijälle eläkevakuutukseen, että toivoisin kaikkien tahojen, jotka ovat tänä aikana minulle rahaa maksaneet, ottavan pois kaikki heille kuuluvat rahat. Sen jälkeen jos saisin tililleni jotain rahaa, tietäisin sen olevan minulle kuuluvaa.

Nyt tämä olikin helpompaa, koska poisottajiksi jäisi vain ammattiliiton työttömyyskassa.

Pikaisesti katsoessani sitä eläkkeen rahallista korvausta, huomasin, että liiton raha on ollut paljon suurempi, kuin tämä tuleva kuntoutustukeni.

Nyt siis menetän tuloissani taas kolmesataa euroa nettosummasta.

Aivan kauhistuttaa, miten tulen toimeen, kun tällä hetkellä tuloni ovat työajan nettopalkasta vain puolet bruttona. Tästä vähäisestä summasta, me eläkkeensaajat maksamme korkeaa veroa. Ei siis kovin lohduttavaa.

SEURAAVA KÄÄNNE

Pikaisten päätösten teko kesti ja kesti tuli lokakuun kolmas päivä ja menin katsomaan tiliäni, että onkos siellä mitään tullut, koska olinhan oikeutettu siihen osatyökyvyttömyyseläkkeeseen, jos en saa päätöstä vielä täydestä kuntoutustuesta.

Ei, ollut rahaa ei, ja sehän otti aivoon aivan suunnattomasti, että se vähäinenkin toimeentulo, meinataan viedä minulta.

Soitin vakuutusyhtiöön ja siellä sitten kiltti rouva alkoi katsella koneelta, mikä tilanne on kuntoutustukihakemuksessani.

Hän kohta tulee sanomaan, että hetkinen, menen kysymään asiastanne.

Tuli aivan hiljaista, ei edes taukomusiikkia, ei mitään toimisto ääniä kuulunut. Odottelin, kunnes mies ääni tulee langalle.

Kerron hänelle ongelmani, kerron, että mä en pärjää ilman rahaa ja sanon vielä siitä osatyökyvyttömyyseläkkeestä, jonka olen saanut toistaiseksi. Hän kertoo, että eläke on katkaistu ja että se pitää nyt uudelleen käsitellä siellä.

”No miksi sitten ette käsittele tätä kuntoutustukiasiaa, vai onko siinä jotain epäselvyyksiä?”

Hän alkaa ihmetteleen, että voi sentään minkäs takia tätä ei olla käsitelty, ja kun hän luuli, että se olisi jo käsitelty asia ja voi nyt ja voi, voi..

Sanoin hänelle, että oikeasti, se 350€, jonka olen saanut osatyökyvyttömyyseläkkeestä, on minulle iso raha. Hän myöntää, että mitä pienemmästä tulosta on kyse, sitä tärkeämpi se on.

YLLÄTYKSIÄ SATELEE TAAS KERRAN

Jälleen posti toi minulle yllätyksen. Tuli kirje, jonka otsikkona oli;

TÄYDEN TYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEEN SUURUISEN KUNTOUTUSTUEN MUUTTAMINEN OSATYÖKYVYTTÖMYYSELÄKKEEKSI

Että tällaisen kirjeen sitten sain. Lopussa oli maininta, että eläkevakuutukselle 1.6.2007 saapuneet kaksi 23.3.2007 ja 24.4.2007 päivättyä lääkärilausuntoa ja erikoisalan sairauskertomus käsitellään erikseen.

Milloin minulle tulee päätös täydestä kuntoutustuesta ajalla 1.7–31.12.2007. Saanko sen päätöksen kolme kuukautta jälkeen, elikkä maaliskuussa, kuten sain tämän ensimmäisen päätöksen.

Kuntoutustuki loppui kesäkuussa ja syyskuussa sain tiedon. Siitä takautuvasti tullut eläke, meni työttömyyskassalleni, mutta en ole muistanut tarkistaa onko päivät lisääntynyt, kerta he ovat rahat takaisin saaneet. Tavallaanhan minun tulisi saada jokainen maksettu päivä käytettäväksi tulevaisuudessa.

KELAN YLLÄTYS

Perjantaina 12.10.2007, tuli kelalta kirje, jossa he kertovat, että ovat antaneet sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnalle lausunnon, jossa he pitävät minua työkyvyttömänä ajalla 1.12.2006–31.6.2007.

Kirjeessä lukee, että voitte ottaa yhteyttä Kelan toimistoon mahdollisen työkyvyttömyyseläkepäätöksen antamista varten.

Oli tarkoitus tänään sinne lähteä, mutta kuten kipuihmiset tietää, vaikka kuinka suunnittelet jotain, ei se välttämättä toteudu.

Ajattelin sen siirtää sitten huomiseen. En edes huomannut, että olisin voinut soittaa sinne, kun minusta on parempi mennä käymään, niin saan asiat paremmin selville.

15.10.07 toi posti jälleen Kelasta kirjeen. Se oli päätös eläkkeestä, joten olisin sitten turhaan sinne mennytkään. Jälleen oli kyse edellä mainitusta ajasta ja että minulle on nyt sitten myönnetty eläke.

Tämä eläke on myönnetty väliaikaisena, koska muutoksenhakuasia on vireillä. Lopullinen päätös annetaan kun muutoksenhakuasia on ratkaistu.

Tämän vuoden puolelta saisin 119,08/kk eläkettä, mutta kun työttömyyskassa ottaa taa siitäkin rahansa, niin mitä minulle jää. Saankohan edes sitä, mitä sain eläkevakuutuksesta.

Sieltä tuli 67,67€ ja tämä mies siellä eläkevakuudessa alkoi huomauttaan, että saittehan te sen takautuvan eläkkeen, mutta katsoi varmaan koneelta loppusumman ja aikoi heti hoitaa asioitani (ainakin puheissa).

En kuitenkaan uskonut, että saan sen osatyökyvyttömyyseläkkeen, kun siellä on tämä kuntoutustuki hakemus meneillään.

Eikö siinä mene sama aika tehdä se ratkaisu kuin tässäkin osatyökyvyttömyyseläkkeessä?

Kaksi viikkoa oli tämä aika mitä tämän päätöksenteko on kestänyt ja nyt sitten nautin osatyökyvyttömyyseläkkeestä ja odotan jälleen lausuntoa täydestä kuntoutustuesta.

TAKAISINPERINNÄSTÄ JA YHTEENSOVITTAMISESTA

Putositteko kärryiltä miten tämä rahaliikenne oikein lopulta kulkee?

Ei hätiä mitiä, niin tippuu välillä itsekin kärryiltä kuin moni muukin vertaistuttuni. Lakien mukaan kaikki ylimääräinen peritään eräänlaisena ketjuimurointina sen jälkeen kunhan on joskus saanut ”lopullisen” päätöksen toimeentuloturvansa maksajasta. Oli se sitten oma eläkeyhtiö tai Kela.

Yhteensovittamiseen sotkeutuu myös oma työttömyyskassa tai Kela, koska hylkäävän eläkepäätöksen saaneelle se on lain mukaan ensisijainen toimeentuloturva, vaikkakin hakija on todistettavasti työkyvytön. Tämän statuksen saadakseen pitää mennä ilmoittautumaan työkkäriin työnhakijaksi. Oli työsuhde voimassa tai sitten ei.

Hitsin vitsi, kun kirjoitin ensin tosi osuvin sanoin mielestäni tuon asian, että meitä huijataan, kun päätös tehdään vasta kolme kuukautta kuntoutustuen päättymispäivän jälkeen. Väliajankin pitää jollain elää.

Vakuutusyhtiöhän saa maksamansa osatyökyvyttömyyseläkkeen perittyä takaisin sen jälkeen kun alkaa maksaan sitä koko eläkettä takautuvasti.

Elikkä täysieläke on se 700€ ja tämä vakuutusyhtiö on maksanut tänä odotusaikana 350 ekua osatyökyvyttömyys eläkettä. Nyt se ottaan sen pois ja loput jää sitten työttömyyskassalle. Työttömyyskassa on maksanut enemmän kuin mitä tästä jää sinne, joten siksi he vievät Kelankin rahat. Hienosti oli kirjoittaneet, että loput jää minulle.

Laskin, että siitä summasta jäi 40€ ja siitä jos menee verot mitä siitä jää???

Kyllä tämä on niin sitä ihteään!!!!!!!!!

AJATUKSIA KAIKEN PAPERISODAN TURHUUDESTA

Tämä on henkisesti hirmuisen raastavaa. Psyyke kärsii tästä ja täytyy sanoa, että tämän prosessin aikana on kyllä ihmisarvo laskenut.

Meidät sairaat lyödään tosi alas. Hyvinvointi yhteiskunta on olemassa enää paperilla, vaan ei käytännössä.

Vielä tämä paperisota, mitä tässä kipeänä yrittää tehdä, tämä on aivan uskomattoman rankkaa.

Aivan kuin tässä sen rahan takia sitä eläkettä ollaan hakemassa.

Minullakin olisi eläkeikään n.14 vuotta jäljellä, joten mieluiten minä tekisin töitä, jotta voisin kunnon eläkettä nauttia.

Kukaan meistä sairaista ei tahallaan tähän tilaan ole itseään saattanut.

Yritetäänkö meistä tehdä psyykkisesti sairaita? Se ei varmaan monellakaan ole kaukana. Itsemurhistakin on tietoa.

En ymmärrä miten jollain vakuutusyhtiöllä ja sen työntekijöillä on valta pitkittää asioiden käsittelyä tällä tavoin.

Minun mielikuvani on siitä paikasta sellainen että vakuutusyhtiöissä istuu joukko hurjan kiireisen näköisiä ihmisiä, jotka tavallaan ”pesevät” niitä hakemuksia ja huomaavatkin, että ei tämä ihminen tarvitse mitään eläkettä, hänen papereissaan ei ole mitään sellaista sairautta, mikä hänet oikeuttaisi siihen eläkkeeseen.

Hassu mielikuva, mutta jotain hauskaa tässä on kehiteltävä.

Mutta minun paperini ovat aina ne, jotka hukkuvat sinne muihin papereihin ja sitten vasta kun kysyn asiaa, se paperi kaivetaan jostain esille.

Kokoomuksen Jyri Häkämies puhui ennen vika vaaleja jonkin sortin oikeusturvatakuusta. Se olisi tähänkin kohtaan hyvä vauhditusratkaisu. Muistaakseni Häkämiehen summa oli 5000 ekua. Yli 30 päivää kestävästä käsittelystä se tipahtaisi sitten puhtaana hakijan tilille aina kun käsittelyssä ylittyy 30 päivää. Eikä sitä voisi enää takaisin periä.

Kirjoittelen Teille lukijani, jos olette kiinnostuneet, miten tässä lopulta käy.

"Lähihoitaja”